Pelaajat Valmennus Huolto
Pistepörssi Maalivahdit Loukkaantumiset
Hockey Club Kemi ry Historia Yhteystiedot
Uutisarkisto Seurakohtaiset ennätykset ja tilastot Kausi 2007-2008 Kausi 2006-2007
TuKi 8 21
SoPa 10 18
EtPo A 8 16
YKi 8 15
KoTU 9 12
HC Kemi 9 11
KiPS 9 11
KeKi II 9 1

Sivustolla tällä hetkellä 1 käyttäjää

Tunturikiekko vei pisteet Ivalossa · 12.01.2008

TuKi – HC Kemi 6-4 (2-0, 4-0, 0-4)

Tunturikiekko vei täydet pisteet HC Kemin nenän edestä jo kolmannen kerran tällä kaudella. Kotijoukkue aloitti vahvasti menemällä 2-0 johtoon ensimmäisen erän puolessa välissä. Toisessa erässä joukkue löi lisää vettä myllyyn tykittämällä erikoistilanteista neljä maalia ja päätöserään lähdettiin murskalukemista 6-0.

HC Kemi aloitti kirinsä liian myöhään. Joni Karvo kavensi numeroita heti kolmannen erän alkuun ylivoimalla Juusolan ja Jänesaron (MV) syötöistä ja heti perään Matti Klemettinen osui tolppien väliin Holopaisen passista. Ottelun viimeisen viiden minuutin aikana HC Kemi osui vielä kahdesti Mika Björkbackan (Luokkala, Karvo) ja Tuomo Miettusen (Jänesaro) ylivoimaosumilla, mikä ei kuitenkaan riittänyt enää kotijoukkueen etumatkan kiinni saamiseen. Näin pisteet jäivät Ivaloon.

 

Ottelutilastot: TuKi – HC Kemi 6-4 (2-0, 4-0, 0-4)

1. Erä   ( 2 – 0 )
08.20 Jukka Rantala (Siitonen, Valtonen) 1-0
10.06 Mikko Siitonen (Rantala) 2-0
2. Erä   ( 4 – 0 )
23.24 Jukka Rantala (Mikkola) (YV) 3-0
24.58 Pasi Valtonen (Kukkala) (YV) 4-0
30.31 Jukka Rantala (Siitonen) (TV) 5-0
35.18 Petteri Seppänen (Mikkola, Rantala) 6-0
3. Erä   ( 0 – 4 )
40.42 Joni Karvo (Juusola, Jänesaro) (YV) 6-1
42.49 Matti Klemettinen (Holopainen) 6-2
54.56 Mika Björkbacka (Luokkala, Karvo) (YV) 6-3
58.27 Tuomo Miettunen (Jänesaro) 6-4
  Rangaistukset  
TuKi 12 × 2min 24min
HC Kemi 10 × 2min 20min
  Maalivahtien torjunnat  
TuKi (1) Jussi Hyvärinen 16+13+13= 42  
HC Kemi (30) Antti Jänesaro 21+26+17= 64  

– HC Kemi aikalisä ajassa 24.58
– TuKi aikalisä ajassa 43.10
– Yleisömäärä 102

— HC Kemi

---