![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
||
| HC Kemi | 0 | 0 |
| SoPa | 0 | 0 |
| KiPS | 0 | 0 |
| EtPo A | 0 | 0 |
| TuKi | 0 | 0 |
| KoTU | 0 | 0 |
| YKi | 0 | 0 |
| KeKi II | 0 | 0 |
![]() HC Kemi - EtPo A 4.10.2008 |
Sivustolla tällä hetkellä 3 käyttäjää
YKi – HC Kemi 6-7 ja. (1-1, 2-3, 3-2, 0-1)

HC Kemin viiden ottelun tappioputki katkesi Rovaniemellä Yläkemijoen Kiekkoa vastaan. Sarjataulukon pohjalla oleva kotijoukkue teki ottelusta vaikean HC:lle. Ensimmäinen erä pelattiin tasalukemiin: Yki siirtyi ylivoimalla Eetu Ravaskan istuessa boxissa 1-0 johtoon viiden peliminuutin kohdalla, ja Juho Poutiainen tasoitti ajassa 11.00 Juusolan ja Puikon passeista.
Toisen erän alku oli HC Kemille vaikea, kun kotijoukkue maalasi kahdesti ja numerot olivat nopeasti 3-1. Juho Poutiainen onnistui toistamiseen Klemettisen passista ajassa 26.27. Pari minuuttia edellisestä Matti Klemettinen loi Henri Holopaiselle avopaikan, mistä Holopainen ei erehtynyt. Toiseksi syöttäjäksi maaliin merkittiin Tuomo Miettunen. Ennen erän loppua Holopainen pääsi Juho Haapsaaren
avauksesta vielä läpiajoon, jonka jälkitilanteesta Eetu Ravaska vei HC Kemin johtoon.
Kotijoukkue oli kolmannen erän alussa taas paremmin hereillä ja tasoitti nopeasti. Mikko Tolonen (Holopainen, Ruonala) vei ylivoimalla ajassa 47.28 vieraat jälleen johtoon. HC:n ailahtelevan pelin johdosta johtoasema ei kestänyt kuin reilut pari minuuttia, kun kotijoukkue jälleen tasoitti ja meni nopeasti vielä maalin johtoonkin. “Dream Team” -kenttä Laurila-Juusola-Uusitalo piti vahvaa liikettä yllä ottelun lopussa. Ajassa 56.49 Jori Laurila tasoitti lukemat Ville puikon hyvästä syötöstä. YKi otti vielä rangaistuksen ennen varsinaisen peliajan päättymistä, joten jatkoaika aloitettiin neljällä kolmea vastaan.
Tuomo Miettunen kulutti jatkoaikaa vain 14 sekuntia tykittämällä voittomaalin YKin maalivahdin Sampo Pasman taakse Tolosen ja Klemettisen esityöstä. Kaksi pistettä on kohtuullinen tulos viimeaikojen tappioputken jälkeen, mutta joukkue on silti vielä kaukana omasta tasostaan. HC Kemin vieraaksi ensi lauantaina luisteleva Tunturikiekko mittaa joukkueen todellisen nykykunnon. Ottelu HC Kemi – TuKi alkaa klo 14.30 perämeren jäähallissa.
| 1. Erä | ( 1 – 1 ) | |
| 05.27 | Tero Niemelä (Palosaari, Gröhn) (YV) | 1-0 |
| 11.00 | Juho Poutiainen (Juusola, Puikko) (YV) | 1-1 |
| 2. Erä | ( 2 – 3 ) | |
| 22.18 | Matti Palovaara (Elonen) | 2-1 |
| 24.29 | Tero Niemelä (Pyykönen, Kosunen) (YV) | 3-1 |
| 26.27 | Juho Poutiainen (Klemettinen) | 3-2 |
| 28.49 | Henri Holopainen (Klemettinen, Miettunen) | 3-3 |
| 37.06 | Eetu Ravaska (Holopainen, Haapsaari) | 3-4 |
| 3. Erä | ( 3 – 2 ) | |
| 42.51 | Matti Palovaara | 4-4 |
| 47.29 | Mikko Tolonen (Holopainen, Ruonala) (YV) | 4-5 |
| 49.57 | Henri Nurmela (Sulander, Koskiniemi) | 5-5 |
| 52.01 | Mihku Lampsijärvi (Elonen, Pyykönen) | 6-5 |
| 56.49 | Jori Laurila (Puikko) | 6-6 |
| Jatkoaika | ( 0 – 1 ) | |
| 60.14 | Tuomo Miettunen (Tolonen, Klemettinen) (YV) | 6-7 |
| Rangaistukset | ||
| YKi | 4 × 2min | 8min |
| HC Kemi | 3 × 2min | 6min |
| Maalivahtien torjunnat | ||
| YKi | (31) Sampo Pasma 13+9+6+1= 29 | |
| HC Kemi | (39) Henri Liuttu 11+9+12+0= 32 |
– HC Kemi aikalisä ajassa 24.29
– YKi aikalisä ajassa 59.42
– Yleisömäärä 36
— HC Kemi
10 viimeisintä uutisotsikkoa: