![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
||
| EtPo A | 0 | 0 |
![]() |
||
| HC Kemi | 0 | 0 |
| TuKi | 0 | 0 |
| KoTU | 0 | 0 |
| SoPa | 0 | 0 |
| KiPS | 0 | 0 |
| YKi | 0 | 0 |
| TIHC II | 0 | 0 |
| Rebels | 0 | 0 |
| Lions | 0 | 0 |
| PeKi Red Stars | 0 | 0 |
Koko sarjataulukko |
||
Sivustolla tällä hetkellä 3 käyttäjää
HC Kemin lapinkiertue alkoi jatkoaikatappiolla (24.10.2009)
HC Kemin lapinkiertue alkoi synkällä tavalla, kun Kittilän Palloseura pesi Kemiläiset 3-2 (0-1, 1-1, 1-0, 1-0) jatkoajan jälkeen.
Kemiläiset aloittivat maalinteon ensimmäisessä erässä, kun Tuomo Miettunen hiljensi kittiläläisyleisön erän alussa. Kemiläisillä oli maalipaikkoja, mutta toista maalia saatiin odottaa toisen erän puoliväliin, kun Juha Luokkala iski ylivoimalla Tuomo Miettusen esityöstä kemiläiset 0-2 johtoon.
Kittilä tuli yhden maalin päähän juuri ennen toisen erän päättymistä ja tasoihin kolmannen erän puolessavälissä. Varsinnainen peliaika päättyi 2-2 ja edessä oli jatkoaika. Jatkoaikaa oli kulunut vain 28 sekuntia, kun kittiläläiset hyökkäsivät ensimmäisen kerran kemiläisten päätyyn. Kiekko ujutettiin hyvin pelanneen kemiläismaalivahti Jari Blomsterin selän taakse, mikä räjäytti kittiläläisyleisön hurmokseen.
- J. Tainio
— HC Kemi
10 viimeisintä uutisotsikkoa: