![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
||
| TuKi | 8 | 21 |
| SoPa | 10 | 18 |
| EtPo A | 8 | 16 |
| YKi | 8 | 15 |
![]() |
||
| KoTU | 9 | 12 |
| HC Kemi | 9 | 11 |
| KiPS | 9 | 11 |
| KeKi II | 9 | 1 |
![]() KoTU - HC Kemi LA 22.11.2008 klo 15.00 Kolari |
Sivustolla tällä hetkellä 3 käyttäjää
KiPS – HC Kemi 8-3 (2-0, 3-1, 3-2)
HC Kemin joukkueen saldoksi on jäänyt viidestä viimeisestä ottelusta ainoastaan yksi piste. Tällä kertaa pisteet jäivät sarjataulukossa alapuolella olevalle Kittilän Palloseuralle. KiPS meni kahdella ylivoimaosumallaan ensimmäisessä erässä 2-0 johtoon. Toisen erän alussa pirteästi pelannut Joni Karvo kavensi numeroita niinikään ylivoimalla, mutta ennen erän loppua kotijoukkue maalasi vielä kolme kertaa, joista kaksi osumaa syntyi HC:n miehen istuessa jäähyllä. Päätoserän puolivälissä KiPS oli lyönyt taululle jo 8-1 -numerot. Tuomas Ervasti ja Mikko Tolonen kavensivat vielä loppunumeroita ennen päätösvihellystä.
- Lauantainen KiPS-ottelu oli kaukana hyvästä joukkuepelaamisesta. Pakka oli sekaisin, eikä viisikkopelaaminen onnistunut niin kuin on harjoiteltu, purkaa HC Kemin joukkueenjohtaja Jarno Huttunen ottelun tapahtumia. Jäähyboksista otteluita ei voiteta, Huttunen lisää. Asenteessa on havaittavissa jonkinlaista laskua ja koko joukkueen asenne pitäisi saada nostettua alkukauden tasolle.
Ottelu meni lopussa jo hieman sikailuksi. Kotijoukkueen pelaajat yrittivät ajaa keskialueella puolenkymmentä kertaa polvella HC:n Matti Klemettistä siinä kuitenkaan onneksi onnistumatta. Ajassa 58.56, kun numerot olivat jo harvinaisen selvät, kotijoukkueen Jouko Majava ajettin ulos (5+20min) taklattuaan törkeästi polvella HC:n Mikko Tolosta.
Tuomarit jakoivat rangaistuksia ottelussa yhteensä 114 jäähyminuuttia. Linjasta sen enempää kommentoimatta mainittakoon, että toinen tuomareista oli viime kaudesta HC:lle ikimuistoiseksi jäänyt Jorma Lahti.
HC Kemin ero sarjataulukossa toisena olevaan Sodankylän Palloon pysyi kuudessa pisteessä. Sarjakärki KoTU jatkaa turvallisessa viiden pisteen johdossa, vaikka hävisi lauantaisen ottelunsa kotonaan EtPo A:lle jatkoajalla numeroin 4-5. HC Kemin seuraava mahdollisuus katkaista tappioputki on ensi lauantaina, kun joukkue matkaa Rovaniemen Lappi-Areenalle sarjajumbo YKi:n vieraaksi.
| 1. Erä | ( 2 – 0 ) | |
| 04.42 | Jouko Majava (Hanhivaara, Vanhakartano) (YV) | 1-0 |
| 15.29 | Jouko Majava (Evijoki) (YV) | 2-0 |
| 2. Erä | ( 3 – 1 ) | |
| 23.24 | Joni Karvo (Björkbacka) (YV) | 2-1 |
| 32.56 | Tommi Seppälä (Majava, Pieskä) (YV) | 3-1 |
| 36.51 | Markus Ojala (Niemelä) | 4-1 |
| 39.02 | Arto Pieskä (Rauhala, Vanhakartano) (YV) | 5-1 |
| 3. Erä | ( 3 – 2 ) | |
| 41.26 | Marko Hanhivaara (Rauhala, Pieskä) (SR) | 6-1 |
| 48.56 | Jouni Vanhakartano (Majava, Niva) | 7-1 |
| 49.39 | Jouni Vuollo (Ojala, Evijoki) | 8-1 |
| 50.16 | Tuomas Ervasti (Tolonen) | 8-2 |
| 54.47 | Mikko Tolonen (Kalliainen) | 8-3 |
| Rangaistukset | ||
| KiPS | 11 × 2min, , 1 × 5min, 1 × 20min | 47min |
| HC Kemi | 11 × 2min, 1 × 5min, 2 × 20min | 67min |
| Maalivahtien torjunnat | ||
| KiPS | (1) Toni Väyrynen 9+8+7= 24 | |
| HC Kemi | (30) Mikko Isomaa 18+11+5= 34 |
– Yleisömäärä 47
— HC Kemi
10 viimeisintä uutisotsikkoa: