![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
||
| HC Kemi | 0 | 0 |
| SoPa | 0 | 0 |
| KiPS | 0 | 0 |
| EtPo A | 0 | 0 |
| TuKi | 0 | 0 |
| KoTU | 0 | 0 |
| YKi | 0 | 0 |
| KeKi II | 0 | 0 |
![]() HC Kemi - EtPo A 4.10.2008 |
Sivustolla tällä hetkellä 4 käyttäjää
EtPo A – HC Kemi 8-6 (1-1, 5-3, 2-2)
EtPo A vei pisteet kotonaan HC:n vähämiehistä joukkuetta vastaan. Vierasjoukkue aloitti ottelun hienosti Mikko Tolosen vietyä HC Kemin 0-1 -johtoon reilun kolmen peliminuutin kohdalla. Kotijoukkue tasoitti tilanteeksi 1-1 reilut kymmenen minuuttia edellisestä, ja erätauolle siirryttiin tasalukemista.
Toisen erän alkuun Tolonen vei vierasjoukkueen jälleen johtoon, minkä jälkeen EtPo A heräsi paukuttamaan osumia. Kolme maalia vajaaseen kolmeen minuuttiin latonut kotijoukkue johtikin ottelua yllättäen numeroin 2-4. Ennen erän puoliväliä kotijoukkue löi kiekon vielä kertaalleen HC:n Mikko Isomaan taakse, ennen kuin vierasjoukkueen kavennus syntyi Matti Klemettisen toimesta (Holopainen). Kotijoukkue iski jälleen reilu pari minuuttia kavennuksesta tilanteeksi turvallisen tuntuisen 6-3 -johdon. Hyvällä asenteella pelannut HC:n vähämiehinen ryhmä kuitenkin taisteli mukana. Jari Rantajärvi kavensi erän loppuun Puikon ja Tolosen passeista.
Kolmanteen erään vierasjoukkue aloitti takaa-ajon. Erän alkuun Henri Holopaisen kavennus (Klemettinen, Haapsaari) tuli tärkeään paikkaan, ja 6-6 -tasoitusmaali Joni Karvon (Klemettinen, Holopainen) lavasta ajassa 44.11 toi vieraat rinnalle. Kotijoukkue sai tilaisuuden ratkaista ottelun Jari Rantajärven ja Eetu Ravaskan istuessa jäähyboxissa. Pyöritys tuotti tulosta juuri toisen rangaistuksen päätyttyä, kun ajassa 52.56 syntyi ottelun voittomaali. HC yritti tasoitusta vielä ilman maalivahtia, josta kiekko lyötiin viimeisellä sekunnilla vielä kerran HC:n tolppien väliin.
- Olimme vähällä miehityksellä mukana, mutta pelaava kokoonpano oli todella hyvällä asenteella ottelussa, kertoo HC:n joukkueenjohtaja Jarno Huttunen ottelusta. Vähästä miehityksestä johtuen muun muassa Tolonen ja Klemettinen pelasivat joka toista vaihtoa, minkä lisäksi Tolonen pelasi vielä alivoimat puolustajan tontilla.
| 1. Erä | ( 1 – 1 ) | |
| 03.04 | Mikko Tolonen | 0-1 |
| 14.25 | Olli Kenttälehto (Leppäniemi) | 1-1 |
| 2. Erä | ( 5 – 3 ) | |
| 20.33 | Mikko Tolonen | 1-2 |
| 20.53 | Juha Heikurainen (Välimaa, Pietsalo) | 2-2 |
| 22.87 | Joni Jatkola (Leppäniemi) | 3-2 |
| 23.37 | Lauri Välimaa (Pasula) (YV) | 4-2 |
| 28.12 | Aki Pietsalo (Heikurainen) | 5-2 |
| 30.21 | Matti Klemettinen (Holopainen) | 5-3 |
| 32.38 | Aki Pietsalo (Heikurainen) | 6-3 |
| 39.23 | Jari Rantajärvi (Puikko, Tolonen) | 6-4 |
| 3. Erä | ( 2 – 2 ) | |
| 41.33 | Henri Holopainen (Klemettinen, Haapsaari) | 6-5 |
| 44.11 | Joni Karvo (Klemettinen, Holopainen) | 6-6 |
| 52.56 | Juho Kurkinen (Leppäniemi) (YV) | 7-6 |
| 59.59 | Joonas Kauvosaari (Tjäderhane, Kenttälehto) ( TM ) | 8-6 |
| Rangaistukset | ||
| EtPo A | 5 × 2min | 10min |
| HC Kemi | 10 × 2min | 20min |
| Maalivahtien torjunnat | ||
| EtPo A | (2) Heikki Tuomas 10+11+14= 35 | |
| HC Kemi | (30) Mikko Isomaa 13+13+9= 35 |
– EtPo A aikalisä ajassa 41.33
– HC Kemi aikalisä ajassa 59.39
– Yleisömäärä 53
— HC Kemi
10 viimeisintä uutisotsikkoa: